-
Työelämä = parisuhde?
Mietin usein sitä, miten paljon yhteistä työelämällä ja parisuhteilla on. Kulttuurimme arvostaa pitkiä vakituisia liittoja, ja kaikki muu nähdään yhä jonkinlaisena välivaiheena. Hyvässä suhteessa kumpikin antaa ja saa: työntekijä saa palkkaa ja iloa tai merkitystä päiviinsä, työnantaja saa tarvitsemansa työpanoksen ja sitä kautta rahaa.
Sivustaseuraajana minusta on hämmentävää, miten harvoin homma oikeasti toimii tasapainoisesti molempien eduksi. Toisin kuin parisuhteessa, työelämässä nähdään itsestäänselvyytenä, että toinen osapuoli (työnantaja) on paljon vahvemmassa asemassa kuin toinen (työntekijä). Lopputuloksena moni työntekijä kokee, että hänen on tyydyttävä vähimpään mahdolliseen, onhan hän koska tahansa korvattavissa eikä hän koskaan mitään tämän parempaa työpaikkaa saisikaan.
Tällä hetkellä toki eletään poikkeuksellisen syvän työttömyyden aikaa, mutta tämäkään aika ei kohtele kaikkia aloja tasa-arvoisesti. Tosiasiassa monella työpaikalla on nyt ja tulevaisuudessa pulaa osaavista ammattilaisista. Minusta on ihmeellistä, miksi työnantajat eivät ole tästä nykyistä enemmän huolissaan. Oletetaan, että tekoäly ratkaisee kaikki ongelmat ja hoitaa tulevaisuudessa kaikki ne toimistoduunit, joihin tällä hetkellä vielä tarvitaan ihmisiä. Ajatellaan, että jonossa tosiaan on nyt ja ikuisesti kymmenen vielä parempaa jokaista nykyistä työntekijää kohden.
Tarkoituksenani ei ole kirjoittaa ilmeisen puoluepoliittista tekstiä vaan hämmästellä työelämän epätasapainoisuutta. Työntekijät eivät näe vaihtoehtoja eivätkä työnantajat näe riskejä. Sitten jälkimmäiset motkottavat, kun työntekijöille ei enää kelpaakaan mikä tahansa.
Fakta toki on, että valtaosa meistä on riippuvaisia työstä saatavista tuloista. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että työnantajat ovat yhtä lailla riippuvaisia työntekijöistään.
Tekoäly: Jos puolisosi alkaisi puhua vaihtavansa sinut seksirobottiin, roikkuisitko mukana? Toivottavasti et. Jos meininki ei muuttuisi, keräisit sen verran säästöön, että pystyt aloittamaan uuden elämän jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää ihmiskohtaamisten arvon.
Oletus olla koko ajan saatavilla: Jos FWB:si soittelisi kännissä minä vuorokaudenaikana tahansa ja odottaisi, että olisit valmis hyppäämään taksiin päästäksesi panemaan, roikkuisitko mukana? Toivottavasti joku frendisi sanoisi, että tuo ei muuten ole ok, ja keksisit viikonloppuihisi parempaa tekemistä.
Aika loppuu, nyyh. Mutta miksi työelämässä yhä siedetään niin paljon sellaista, mitä kenenkään ei pitäisi sietää rakkauselämässä?
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Arkiunelmia
Kurtisaani on paitsi nimimerkki, jota käytän blogatessani, myös eräänlainen alter ego, supersankariversio itsestäni. Kurtisaani on hieman minua sensuellimpi, itsevarmempi, nykyhetkestä tietoisempi ja monissa itseäni kiehtovissa lajeissa minua taitavampi. Hänen arkensa on tasaista ja selkeiden rutiinien sävyttämää, ja hän ymmärtää toisteisuuden merkityksen tyytyväisyydelle.
Supersankarihahmon sanoittaminen tuntuu hauskalta, koska kaikki, mitä kurtisaani osaa ja tekee, ei automaattisesti ole jotain, mitä minun pitäisi myös tehdä. Toisaalta kurtisaanin esimerkki voi hyvinkin kannustaa minua ottamaan samoja elementtejä myös oikeaan arkeeni. Siksi kurtisaanin toiminnan pohdiskelu on myös tapa tutkiskella arkisia haaveitani, ja niihin palaaminen on toistuva ilo.
Liikunta
Kurtisaani liikuttaa kehoaan päivittäin siksi, että se tekee hänelle hyvää. Ei siksi, että pitäisi, eikä ainoastaan siirtyäkseen paikasta A paikkaan B. Tämän ja ensi vuoden tavoitteisiini lukeutuu juurruttaa liikunta osaksi arkirutiinejani. Pienikin treeni riittää: olen saanut vatsalihakset jumiin ihan muutaman minuutinkin ilmajoogalla. Tärkeintä olisi, että homma olisi mahdollisimman toistuvaa. Laji voisi silti vaihdella. Unelmissani napsisin viikkooni välillä juoksulenkin, kuntosalitreenin tai vaikka vesijumppaa, välillä joogaa, ilmajoogaa, vastuskuminauhoilla kotona treenaamista, tanssia tai ihan vain ekstrapitkän kävelylenkin.
Toisinaan tuntuu, että liikunnassa hankalinta on muistaa tehdä sitä päivästä toiseen. Ei edes se, että homma ei huvittaisi, vaan ihan vain se, että sitä ei tule ajatelleeksi. Harkitsen käyväni edes jokusen kerran myös personal trainerin juttusilla, joskaan en tiedä, ratkaisisiko ulkopuolinen ammattilainen rutiinin muodostamisen haastetta. Jonkinlainen ryhmäpaine tai edes kannuste jakaa liikuntakuulumisia muille kyllä auttaisi. Ehkä blogissa voisi kokeilla pitää myös liikuntapäiväkirjaa?
Ruoka
Kurtisaani syö joka päivä jotain, mistä hän ilahtuu. Arkeni on niin vaihtelevaa siirtyessäni kaupungista toiseen, että arkiruokailujen suunnitteleminen on ainainen haaste. Olen alkanut osoittaa orastavaa kiinnostusta ruuanlaittoa kohtaan, ja toivoisin, että tästä tulisi edes satunnainen viikonloppujen harrastus: ostaisin oikeasti hyviä raaka-aineita ja valmistaisin ruuan alusta loppuun itse.
Ruokapäiväkirjan pitäminen voisi olla yksi tapa tukea tietoista syömistä, mutta ehkä sitäkin enemmän tykkäisin, jos minulla olisi valmis lista erilaisia ruokia, joista tykkään, joita osaan tehdä tai joita olen utelias kokeilemaan. Ehkä tämä olisi ratkaisu myös liikkumiseen: kun on kaupassa tai kun pitäisi ryhtyä urheilemaan, on hankala muistaa, mitä kaikkea kivaa ja kiinnostavaa maailmassa on. Listasta voisi olla helpompi katsoa, mitäs jännää juuri tänään tekisi mieli.
Kirjoittaminen
Kurtisaani lukee ja kirjoittaa aktiivisesti. Kirjoittaminen on hänen lajinsa, ja siinä kehittyminen vaatii toistoa ja toisaalta muiden vaikutteista inspiroitumista ja oppimista. Olen edelleen valtavan iloinen, että tämä on yhä selkeämmin päivittäistä arkeani. Vaikka blogitekstini ovat lyhyitä, olen onnistunut kirjoittamaan niitä vähintään yhden päivässä, ja se tuntuu valtavan tärkeältä kirjoitusrutiiniani ajatellen. Myös lukeminen on kevään aikana maistunut, enkä edelleenkään voi liiaksi korostaa puhelimen tuijottelusta vapautuneen ajan merkitystä.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Verovähennykset, lyhyt oppimäärä
Selitin eilen, miten veroja maksetaan. En tosin selittänyt kirjaimellisesti, miten niitä maksetaan. Ainakin käteisellä verojen maksamisesta tulee myöhemmin oma postauksensa!
Jatketaan siitä, mihin jäätiin, eli verovähennyksistä. Nämä ovat se juttu, joka tekee verojen maksamisesta oikeasti monimutkaisempaa. Moni palkkaa kirjanpitäjän, jotta ei joudu itse pähkäilemään aihetta ihan niin paljon, ja sitä suosittelen aloitteleville yrittäjille ja ihmisille, jotka eivät halua käyttää siihen omaa aikaansa. Jokaisen on kuitenkin hyvä ymmärtää perusteet. Tässä uusin osa sarjaamme kirjanpitoa vartissa.
Verovähennykset tarkoittavat asioita, joiden ansiosta sinun ei tarvitsekaan maksaa niin paljon veroja. Tällaisia ovat esimerkiksi hankinnat, joita olet tehnyt mahdollistaaksesi seksin myymisen.
Mahdollisia vähennettäviä kuluja ovat esimerkiksi:
- kondomien ostaminen
- työpuhelimen ostaminen
- liittymän hankkiminen työpuhelimeen
- vain asiakkaiden kanssa käytettävien seksivälineiden ostaminen
- työhuoneen tai keikkakämpän vuokra
- matkakulut asiakkaan luokse tai keikalle toiseen kaupunkiin
- yrittäjän eläkevakuutus (yel)
- kirjanpitäjän palkkiot
- työnohjauksen ja mentoroinnin kulut
Miten verovähennykset sitten saa? Nekin ilmoitetaan verottajalle, aivan kuten tienaamasi summatkin. Jos esimerkiksi olet tienannut 1000 euroa ja käyttänyt työhuoneen päivävuokraan, bussilippuun ja kumeihin yhteensä 100 euroa, maksat veroa vain 900 eurosta. Verottaja ei tässä kohtaa kysele kuitteja sen enempää myynneistä kuin kuluistakaan, mutta sinulla on velvollisuus pystyä tarvittaessa todistamaan, että ilmoittamasi asiat pitävät paikkansa.
Vähennyksistä monimutkaisia tekee se, että niitä on niin järjettömän paljon. Jos asiaan ei ole perehtynyt (ja toisinaan vaikka olisikin), on myös vaikea tietää, mitä kaikkea voi vähentää. Mahdollisiin vähennyksiin vaikuttaa merkittävästi se, millaista seksityötä tekee. Jos omaan työhön kuuluu esimerkiksi sosiaalisen median markkinointia, rengasvalot, kamerat ja kuvausrekvisiitat voi vähentää verotuksessa. Jos taas ainoa, mihin käytän järjestelmäkameraa, on söpöjen koirakuvien ottaminen omaan valokuva-albumiini, en voi vähentää sitä seksialan yritykseni kuluna.
Verotuksesta ja verovähennyksistä riittää, että ymmärtää perusasiat. Kuitenkin mitä paremmin systeemiä ymmärtää, sitä paremmin sitä osaa hyödyntää. Siinä kohtaa kun verojen maksaminen, yllä mainitun tyyppisten verovähennysten tekeminen ja tietenkin itse työ rupeaa tuntumaan helpolta, voi alkaa miettiä syventävän tason kysymyksiä. Onko tuloja jo niin paljon, että kannattaisikin perustaa osakeyhtiö? Silloin voisi maksaa itselleen vuodessa 400 euroa verovapaata liikuntaetua, siis esimerkiksi kuntosalijäsenyyttä.
Verojen maksamiseen on ainakin kolme hyvää syytä:
- rahat, jotka tienaat, ovat lainkin silmissä sinun
- pystyt tekemään järkeviä rahavalintoja
- voit tuntea itsesi kokonaisemmaksi yhteiskunnan jäseneksi
Kukaan ei kuitenkaan oleta, että sinun tulisi maksaa enemmän veroja kuin laki vaatii. Kannattaa siis ottaa verovähennysten alkeetkin haltuun.
Tähän tekstiin meni 20 minuuttia.
-
Miten veroja maksetaan?
Kerroin edellisessä postauksessa, miksi veroja kannattaa maksaa. Puhutaan nyt hetki siitä, miten homma hoidetaan.
Huomautan kuitenkin, että en ole taloushallinnon ammattilainen. Kommenttini ovat enemmän vertaistuellisia ja verojen maksuun kannustavia kuin eksakteja toimintaohjeita. Olen kuitenkin huomannut, että kirjanpito ja verojen maksaminen ovat monille täysin hahmottomia möykkyjä, joten koitan puhua aiheesta kuin viisivuotiaalle. (Tai ehkä 18-vuotiaalle, en tiedä miksi puhuisin sitä nuoremmalle seksialan verotuksesta. Mutta ymmärrätte kyllä, mitä tarkoitan.)
Verojen maksaminen tarkoittaa sitä, että ilmoitat verottajalle, kuinka paljon rahaa olet saanut, ja verottaja kertoo, paljonko veroja siitä pitää maksaa. Tämä tehdään Omaverossa, jossa siis ilmoitat, kuinka monta euroa olet tänä vuonna tehnyt. Verottaja ei kerää sinulta kuitteja tai kysele yksityiskohtaisesti, mistä rahat ovat tulleet. Samalla on ihan fine kertoa verottajalle, että rahat ovat tulleet seksiä myymällä.
Yksinkertaisimmillaan homma menee siis noin. Käytännössä verojen maksaminen on silti vähän (mutta ei kauheasti!) monimutkaisempaa kuin ensin selittämäni. Puhutaan siis ennakkoveroista ja verovähennyksistä.
Verottajaa ei oikeastaan kiinnosta, mitä teet tänä vuonna. Sen sijaan verottajaa kiinnostaa, mitä teit viime vuonna. Siksi verottajalle riittää, että ilmoitat viime vuoden (esim. vuoden 2025) tulosi veroilmoituksella tänä keväänä (vuonna 2026). Sinun kannaltasi voi kuitenkin olla parempi, että maksat veroja pitkin kuluvaa vuotta. Muuten sinulle voisi tulla seuraavana vuonna maksettavaksi aikamoinen potti veroja. Tänä vuonna (2026) maksamiani veroja kutsutaan ennakkoveroiksi. Maksan ne ennakkoon, jotta minun ei tarvitse maksaa niitä vuonna 2027.
Saadakseni päätöksen ennakkoveroista ilmoitan verottajalle, paljonko uskon tienaavani tänä vuonna. Sen perusteella verottaja kertoo, paljonko minun tulee maksaa ennakkoveroja. Jos huomaan, että en tienaakaan niin paljon kuin odotin tai että teenkin paljon enemmän rahaa, voin ilmoittaa siitä verottajalle missä kohtaa vuotta tahansa.
Toinen monimutkaistava asia ovat verovähennykset, joista kirjoitan ihan oman postauksensa.
Kirjanpito ei tarkoita mitään sen ihmeempää kuin että merkitset ylös, paljonko rahaa sinulle on tullut ja paljonko rahaa olet käyttänyt niiden tienaamiseen. Merkitset siis ylös seksin myyntiin liittyvät tulot ja menot. Tätä ei ole mikään absoluuttinen pakko tehdä joka viikko tai kuukausi, mutta kokonaisuuden hahmottamisen (ja mahdollisten arvonlisäverojen maksamisen) kannalta voi olla helpompi tarkkailla tuloja ja menoja ennemmin kuukausi- kuin vaikka kvartaalitasolla.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Kuten näkyy, verovähennykset jäivät seuraavaan päivään, kun hyppäsinkin puhumaan kirjanpidosta. Det händer.
-
Miksi kannattaa maksaa verot?
”Pakko ei ole kuin maksaa veroja ja kuolla”, kuten aurinkoinen sananlasku sanoo. Pakko on silti huono motivaattori. Mikä olisi parempi?
Seksin myyminen on täysin laillista, kunhan työstään maksaa verot. Samalla verojen maksaminen voi tuntua aika isolta möröltä, kun kaikki raha tulee käteisenä, pankit kieltäytyvät yhteistyöstä ja yellikin pitää laskea jonkin kuvitteellisen saman alan palkansaajan tulojen pohjalta. Helpompi olisi jättää käteiset omaksi tiedokseen.
Vai olisiko? Käteisellä rahalla on hyvin hankala elää nyky-yhteiskunnassa. Vähintään asumiskulut on käytännössä pakko maksaa pankkitililtä. Käteistä on myös vaikea käyttää tulevaisuuden kannalta hyviin hankintoihin; pimeällä rahalla ei ostella järkeviä indeksirahastoja.
Sijoittaminen voi tuntua kaukaiselta ajatukselta tilanteessa, jossa ajatukset pyörivät lähinnä tämän ja ehkä ensi kuun laskujen maksamisessa. Säästäminen voi tuntua jopa omien arvojen vastaiselta toiminnalta, joltain, mitä tekevät vain rikkaat ja ahneet.
Tosiasiassa säästäminen mahdollistaa valtavasti hyvää ihan jokaiselle. Sen avulla pystyy huolehtimaan, ettei tulevaisuudessa(kaan) joudu tekemään asioita, joita ei halua. Säästöjä voi käyttää rakkaidensa auttamiseen ja itsensä pelastamiseen vaikeista tilanteista. Vaikka suosittelen säästämistä kenelle tahansa, sanoisin, että seksialalla on aivan erityisen tärkeää pyrkiä tilanteeseen, jossa voi aidosti päättää, milloin, missä, kenen kanssa ja kuinka paljon työskentelee.
Säästämisen lisäksi verojen maksuun kannustavat omat arvot. Valtaosa haluaa tuntea olonsa kokonaiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Tämä on hankalaa, jos ei kanna korttaan kekoon. Seksityöstä on helpompi puhua, kun tietää toimivansa lainkin silmissä oikein. Jos on saanut yhteiskunnalta maksuttoman päivähoidon ja koulutuksen, apua julkisesta terveydenhuollosta ja edulliset sisäänpääsymaksut uimahalliin, miksi ei antaisi takaisin?
Ja jos sen enempää tulevaisuuden hyvinvointi kuin omien arvojen mukainen elämä eivät motivoi verojen maksamiseen, kerron vielä tämän: peliä on paljon helpompi pelata oikeilla säännöillä. Verovähennyksistä, osakeyhtiöiden verotuseduista ja muusta pääsee hyötymään vasta, kun ilmoittaa tulonsa.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla. Helppoa se ei ollut, ja kesken jäi.
-
Uskalla
”Naiivi ajatus, mutta mietin silti, voisiko minusta tulla taiteilija”, ystäväni pohti.
”En epäile hetkeäkään, etteikö se onnistuisi”, vastasin.
Valtavan monet asiat ovat lopulta toteutettavissa. Maailma on täynnä taiteilijoita, miksi mukaan ei mahtuisi yksi lisää? Kaiken lisäksi elämme Suomessa, jossa asiat ovat edelleen paremmin kuin monessa muussa paikassa. Osaamme lukea, olemme saaneet maksuttoman ja laadukkaan koulutuksen, hanasta tulee puhdasta vettä ja aika monessa elämän tilanteessa on mahdollista saada tukea valtiolta ja erilaisilta järjestöiltä.
Meidän ei ole pakko hankkia lapsia, mennä naimisiin tai tehdä ylipäätään kauheasti muutakaan ulkoa päin saneltua. Vaikka emme aina pysty valitsemaan sitä, mitä haluamme, mahdollisuuksia valita toisin tulee elämän aikana useita.
Vaikka uutiset ovat täynnä toivottomuutta, meillä on edelleen todella paljon mahdollisuuksia toteuttaa unelmiamme. Niiden toteutus ei välttämättä näytä siltä, mistä olemme osanneet haaveilla, mutta niitä kohti voi silti mennä. Jos haluaa taiteilijaksi, kirjailijaksi, miljonääriksi, meribiologiksi tai vaikka kurtisaaniksi, tavoitetta kohti kulkeminen ei vaadi valmista tutkintoa, Nobel-palkinnon arvoista kirjaa tai miljoonan euron sijoitussalkkua.
Kuten olen aiemmin todennut, miljoonan tekemiseen menee aikaa. Samaan tapaan uran vaihtaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Konkreettisten tekojen (irtisanoutuminen, yrityksen perustaminen, uudelleen kouluttautuminen tms) lisäksi muutos vaatii usein muutakin. Usein kyse on paitsi uskaltamisesta ja tuntemattomaan hyppäämisestä, myös rahasta.
Taiteilijaksi ryhtyminen ei ole taloudellisesti turvatuinta, mutta ei silti mahdotontakaan. Samaan tapaan tavoite taloudellisesta riippumattomuudesta on sitä lähempänä, mitä enemmän treenaan omien arvojeni mukaista rahankäyttöä. Vakiduunin palkalla on helppo rakentaa elämälle hintavia rakenteita, mutta jos haaveilee jostain muusta, yksi iso askel on tutustua tarkemmin omaan rahaan ja siihen, mitä oikeasti tarvitsee.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Minut saatetaan ymmärtää väärin
Minut saatetaan ymmärtää väärin, ja se on ihan okei. On kamalan raskasta yrittää selittää jokainen asia niin, että kukaan ei vahingossakaan voisi tulkita sanomisistani jotain, mitä en ole tarkoittanut. Käytännössä se on mahdotonta, sillä ihmisten tekemät tulkinnat eivät lopulta ole minun käsissäni. Niihin vaikuttavat paitsi oma ulostuloni, myös kuulijan vireystila, fiilis, aiemmat kokemukset ja hänen aiempi tietonsa puheena olevasta aiheesta. Mikään näistä ei ole minun ratkaistavissani oleva asia.
Tosiasiassa on myös pelottavaa tulla väärinymmärretyksi. Siihen sisältyy riski hylätyksi tulemisesta: Mitä jos toinen ymmärtää minut niin kauhealla tavalla väärin, että ei enää halua olla kanssani tekemisissä? Mitä jos hän kertoo muillekin, että tuo on muuten aivan hirveä tyyppi, se sanoi näin? Useimpina päivinä tällaiset kauhuskenaariot jäävät kuitenkin toteutumatta.
Yksi syy, miksi olen väsynyt someen, on nopeat tulkinnat ja niiden perusteella tehdyt lynkkaukset. Pohdiskelulle ja erehtymiselle ei ole tilaa, jos kerralla pitäisi osata ja tietää kaikki. Liian usein ihmiset, jotka kaikki tarkoittavat hyvää, riitelevät keskenään. Ehkä se on helpompaa kuin tarkastella isompia uhkia? Voin yrittää muuttaa yksittäisen ihmisen mielipidettä, mutta ilmastonmuutokselle tai Lähi-idän konflikteille en mahda yksikseni mitään.
Näissä vartissa kirjoitettavissa blogiteksteissä on aina läsnä riski siitä, että jotain tärkeää jää sanomatta. Välillä, jos se häiritsee itseänikin, jatkan kirjoittamista alkuperäisestä aikarajasta huolimatta (ja mainitsen tästä tekstin lopussa). Välillä annan vain olla. Usein huomaan, että teksti on itse asiassa täysin ymmärrettävä, vaikka en saanutkaan selitettyä samaa asiaa kolmea eri reittiä.
Parasta seuraa ovat ihmiset, joiden seurassa kaikkea ei tarvitse jatkuvasti diskleimata. Ihmiset, jotka tuntevat minut tarpeeksi hyvin luottaakseen, että tarkoitan hyvää. Silloin en selittele, ja tulen silti ymmärretyksi.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Unelmamatka Japaniin
Tämä teksti käsittelee haaveideni lomamatkaa Japaniin. Mitään ei ole varattu, mutta suunnitteluhan on vähintään puolet reissun ihanuudesta.
Ensi keväänä matkustan neljäksi viikoksi Japaniin. Skippaan kokonaan Tokion, koska aika ei yksinkertaisesti riitä niin valtavan kaupungin koluamiseen. Matkustan sen sijaan Osakaan, josta pääsen helposti Kiotoon, vuorille, teeviljelmille ja rannikkokaupunkeihin. Vietän päiviä luuhaillen temppeleissä, puutarhoissa, museoissa ja kauppakeskuksissa. Haluan mennä johonkin kauppakeskukseen heti sen auetessa ja katsoa, ovatko kauppojen myyjät oikeasti ovella tervehtimässä ensimmäisenä aamulla saapuvia asiakkaita.
Juon päivittäin erinomaista teetä tai matchaa. Syön vähintään kerran todella herkullista sushia, ja kerran Michelin-tason kaiseki-illallisen. Majoitun Kioton historiallisella geisha-alueella ja jonain yönä myös edullisista huoneistaan ja pornosta sisustuksestaan tunnetussa love hotelissa.
Matkustan Japaniin mukanani matkalaukku, jossa on pelkästään omiyageja, pieniä tuliaisia kaikille, joita satun kohtaamaan. Matkalaukku tyhjenee kätevästi matkan varrella, joten voin shoppailla sen täyteen kaikkea jännää, kun nyt kerrankin lennän kaukomaille. Palaan kotiin mukanani teetä, jotain silkkistä, lonkeropornoa ja jotain luonnosta poimimaani. Tuliaismielessä olen kiinnostunut myös eroottisesta taiteesta, tai ehkä osallistun kintsugi-kurssille ja korjaan kultamaalilla jonkin kotoa tuomani pikku esineen.
Ennen Japaniin lähtöä olen perehtynyt parhaani mukaan niin kulttuuriin kuin kieleenkin. Osaan tilata ravintolassa japaniksi ja tiedän perusteet siitä, miten teeseremoniassa tai japanilaisessa kylpylässä tulee käyttäytyä. Osaan lukea ongelmitta hiraganoja ja katakanoja ja hallitsen ainakin 500 kanjia. Tiedän paikallisesta seksityöhistoriasta ja -nykyisyydestä sen verran, että osaan kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, joita turisteille ei mielellään paljasteta.
En ole koskaan käynyt niin kaukana kuin Japaniin lentäminen edellyttää. Jotenkaan en pitkään aikaan ajatellut, että se olisi minulle edes mahdollista. Sitten tajusin, että Finnairhan lentää Osakaan harva se päivä, ja meno-paluuliput saa parhaassa tapauksessa alle tonnilla. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen reissu, johon lähtisin ihan kengännauhabudjetilla, joten matkaan säästäminen on osa tämän vuoden rahatavoitteita.
Tämäkin teksti on kirjotiettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Online-arkea eurooppalaisittain
Luin vaihteeksi erinomaisen artikkelin, tällä kertaa Helsingin Sanomista, jossa toimittaja Niclas Storås kertoi kokeilleensa yhdysvaltalaisista ohjelmistoista irtautumista. Jos tähän ryhtyy, pannaan menevät niin Metan (Instagram, Whatsapp), Microsoftin (Outlook, Excel), Applen kuin Googlenkin palvelut. ChatGPT:tä on turha avata. Puristin pitäisi luopua jopa pankkikorteista ja verkkopankin käytöstä, sillä käytännössä kaikki maksuliikenne perustuu ainakin osin yhdysvaltalaisiin järjestelmiin.
On järjetöntä, miten riippuvaisia olemme yhdysvaltalaisista palveluista, samalla kun maata johtaa täydellisen epäluotettava sekopää.
Googlen palveluiden käyttö on myös seksityöntekijän näkökulmasta pöljää. Seksin myyminen on pääosin laitonta Yhdysvalloissa, ja jenkkipalvelut toimivat sikäläisen lainsäädännön pohjalta. Vaikka työni on laillista Suomessa, en voi säilyttää Google Drivessä työni kannalta olennaisia asioita, sillä Google saattaa milloin tahansa poistaa sääntöjensä vastaisia tai laittomaksi arvioimiaan sisältöjä. Ongelmat ovat tuttuja myös Instagramissa tai X:ssä/Twitterissä tahiville kollegoille, joiden tilejä poistetaan vähän väliä.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että palveluntarjoajalla (Google, Meta, X) on oikeus päättää, ketä palvelee. Tilanne on kuitenkin ongelmallinen, kun kyse on palveluista, joita ilman on yhä vaikeampaa ylläpitää sosiaalisia suhteita, mainostaa pienyrityksen palveluita tai saada reaaliaikaista tietoa maailmalla tapahtuvista asioista. Todennäköisesti tämän bloginkin tulevaisuus on jenkkien käsissä niin kauan kuin käytän WordPressiä.
Yhdysvaltojen lonkerot yltävät työni näkökulmasta myös maksuliikenteeseen. Yksi syy, miksi pankit välttelevät seksityöntekijöiden ottamista asiakkaikseen, on yhdysvaltalaisten luottokorttiyhtiöiden mahti. Kotimainen horo, joka haluaisi siirtää rahaa tililleen maksaakseen vuokransa, on pieni murhe siinä kohtaa kun vastassa on megayhtiö, jonka toimintaan koko käyttämämme rahaliikenne perustuu.
Luin lisää Hesarinkin artikkelissa mainitusta Alankomaissa tuomarina työskentelevästä Nicolas Guillousta, joka joutui viime syksynä Yhdysvaltojen pakotteiden kohteeksi ja menetti käyttöoikeuden muun muassa kaikkiin yllä mainitsemiini ohjelmistoihin Facebookista verkkopankkimaksuihin. Aihetta käsitelleessä hollantilaislehti IO+:n artikkelissa kerrotaan hieman myös digitaalisen euron merkityksestä Euroopan huoltovarmuudelle, ja löytyypä uutissivustolta runsaasti lisätietoa myös eurooppalaisten vaihtoehtojen etsimisestä nykyään käyttämiemme tilalle.
Olen tietenkin itse osa ongelmaa. Loin hiljattain Proton-sähköpostin, mutta olenko ottanut sitä käyttöön? Olenko siirtynyt Google Drivestä Protoniin? Käytännössä en, käyttöliittymä on niin paljon köykäisempi kuin se, mihin olen tottunut. Mitä pitäisi tapahtua, että yksityisyys muuttuisi tärkeämmäksi kuin mukavuus?
Haluan tutustua ainakin digieuroon lisää, koska tähän mennessä olen vain ihmetellyt, mihin sitä tarvittaisiin maailmassa, joka jo valmiiksi rakentuu digitaalisten maksupalveluiden varaan. Toivon myös, että jenkkiriippuvuuteni vähenee samalla kun irtaudun pikkuhiljaa sosiaalisen median palveluista.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.
-
Mikä työssä on tärkeää?
Kun olin 20-vuotias, unelmani oli paikkariippumaton työ, joka mahdollistaisi reissaamisen ja tarjoaisi monenlaista puuhaa. En muista tietoisesti unelmoineeni freelancerin työstä, mutta en varmasti haaveillut kokopäiväisen palkkaduunin perään. Luin self help -oppaita kuten Timothy Ferrisin 4 tunnin työviikko ja haaveilin siitä, että voisin tehdä mukavia töitä juuri sen verran kuin itselleni sattuu sopimaan.
Sen jälkeen olen ollut monenlaisissa työtilanteissa. Pienimmillään yritin kituuttaa 250 euron opintorahalla, kun en saanut asumistukeakaan työssäkäyvän avopuolison vuoksi. Tuolloin päätin tehdä kaikkeni sen eteen, että en joutuisi olemaan tulevaisuudessa yhteiskunnan tukien varassa. (Tuota ajanjaksoa kesti lopulta muutaman kuukauden verran ja käytännössä maksoin huomattavasti pienemmän osan kuukausimenoistamme. Tosiasiassa minulla ei ollut tuolloinkaan mitään hätää, mutta muistan olleeni hyvin ahdistunut rahasta.) On sääli, että koin joutuvani pärjäämään yksin ja että en voi luottaa yhteiskunnan tukeen. Ilman tuota kokemusta en kuitenkaan olisi nyt tässä.
Olen myös hakenut vuosien varrella useampia vakituisia kokopäivätöitä. Sittemmin olen tajunnut, että en ole ollut edes hakuvaiheessa yhteenkään paikkaan riittävän sitoutunut, että olisin voinut saada hakemiani työpaikkoja. Olen työhaastatteluissa varmistellut, onhan sivutöiden tekeminen ok, ja kertonut, että en ole kiinnostunut viikonloppuvuoroista.
Urasuunnittelua tehdessä on hyvä pohtia, millaiset asiat ovat itselle tärkeitä. Tasainen tulovirta vai vapaus tehdä joka päivä vaihtelevissa määrin juuri sitä, mikä silloin huvittaa? Se, että ei tarvitse itse miettiä, mitä tekee, vai se, että kukaan muu ei pomottele?
Se, että olen tavoitellut monenlaista ja myös päätynyt moninaisiin tilanteisiin, helpottaa nykyään itselle tärkeiden asioiden tunnistamista. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että tulotilanteeni ei muutu liian epävarmaksi. Siedän ongelmitta paljon enemmän epävarmuutta kuin moni muu, mutta tiedän, että tietyn rajan jälkeen en enää voisi hyvin. Minulle on myös tärkeää, että tililläni on koko ajan suhteellisen suuri puskuri elämän muutoksia varten.
Minulle on myös tärkeää, että saan korvauksen tekemästäni työstä, en siitä, että uhraan 8 tuntia aikaani riippumatta siitä, onko minulle työtehtäviä vai ei. Inhoan sitä, jos joudun töissä esittämään kiireistä. Jos hommat on mahdollista tehdä riittävän hyvin neljässä tunnissa, teen mieluummin niin ja pidän seuraavat 4 tuntia vapaata. En ole myöskään hyvä tekemään töitä perustelulla koska pomo käski. Kaiken työn ei tarvitse olla silmissäni erityisen merkityksellistä tai juuri minulle merkitystä tuovaa, mutta työtehtävissä pitää joka tapauksessa olla edes järkeä.
Tämäkin teksti on kirjoitettu 15 minuutin aikarajalla.